KEMIJÄRVI – ROVANIEMI
Lapin poliisia työllisti Rovaniemi – Kemijärvi -akselilla mm. päihtyneet kuljettajat viikonloppuna. Lapin poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisipartiot saivat kiinni yhteensä kolme päihtynyttä kuljettajaa.
Perjantai-iltana poliisi sai ilmoituksen, jonka mukaan Rovaniemen keskustan lähellä henkilöauto on ajautunut tieltä lumipenkkaan. Poliisi tavoitti tapahtumapaikalta henkilön, jonka epäillään ajautuneen kuljettamallaan henkilöautolla tieltä ulos.
Partio suoritti kuljettajana toimineelle henkilölle seulonta-alkometripuhalluskokeen, joka antoi positiivisen tuloksen. Lapin poliisilaitokselta ei kommentoida puhalluskokeen tulosta tarkasti, mutta kerrotaan, että kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Täten promilleja on ollut veressä vähintäänkin 1,20 promillea, sillä kyseinen tulos on törkeän rattijuopumuksen raja Suomessa.
Ulosajosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Myös lauantaiaamuna poliisi tavoitti Rovaniemellä tieltä suistuneen henkilöauton ja sen kuljettajan. Henkilöautossa ei ollut rekisterikilpiä.
Poliisi suoritti paikalla olleelle kuljettajalle huumausainepikatestin, mikä antoi positiivisen tuloksen. Lisäksi kuljettajalla ei ollut henkilöauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Kuljettajan epäillään syyllistyneen ainakin rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Poliisi ei kerro, mille huumausaineelle huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen.
Kemijärvellä poliisi sai ilmoituksen, jonka mukaan tieltä on suistunut henkilöauto kokonaisuudessaan lumipenkkaan. Poliisi tavoitti tapahtumapaikalta mainitun henkilöauton ja sen sisältä tavoitettiin myös kuljettaja.
Poliisipartio suoritti kuljettajalle seulonta-alkometripuhalluskokeen, joka antoi positiivisen tuloksen, jonka johdosta hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Tässäkään ei tarkkaa promillemäärää kerrota Lapin poliisista, mutta se on ollut vähintäänkin 1,20 promillea.