Poliisilla oli vilkas viikonlopun aloitus Kanta-Hämeessä

Julkaistu




KANTA-HÄME

Hämeen poliisin viikonlopun aloitus oli vilkas, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Tehtäviä kenttäpartioille kertyi vuorokauden aikana yli 300 kappaletta. Mm. kotihälytykset, pahoinpitelyt, liikennetehtävät ja rattijuopumukset työllistivät poliisipartioita. Poliisi ei kerro, minkälainen osa tehtävistä sijoittui Kanta-Hämeen maakuntaan.

Mies pahoinpiteli kahta naista Hausjärvellä Oitissa.

Perjantaina 5. marraskuuta puolenpäivän aikaan, Oitissa Harjutiellä, pahoinpiteli noin 30-vuotias mies kahta naista asunnon pihalla.

Naisille ennestään tuttu mies oli tullut soittamaan päihtyneenä toisen naisen asunnon ovikelloa ja tullut väkisin sisään asuntoon aggressiivisena. Asunnon haltija, noin 60-vuotias nainen oli paennut asunnosta ja soittanut apuun sukulaisensa. Mies oli tullut naisen perässä ulos ja ottanut hänet kiinni sekä lyönyt tätä useita kertoja. Apuun tullut sukulaisnainen sai myös osansa pahoinpitelystä.

Tekijä lähti paikalta karkuun ennen poliisin saapumista. Miehen henkilöllisyys on poliisin tiedossa ja häntä epäillään kahdesta pahoinpitelystä.

Hämeenlinnassa useita liikennerikoksia.

Ajo-oikeudeton mies kuljetti kuorma-autoa päihtyneenä Tuuloksentiellä.

Perjantaina 5. marraskuuta, noin kello 17.30, pysäytti poliisipartio Hämeenlinnassa Tuuloksentiellä kuorma-auton, jota kuljettanut reilu 20-vuotias mies puhalsi rattijuopumuksen ylittävän rajan. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Mies on jäänyt kiinni viimeisen vuoden aikana rattijuopumuksista kolme kertaa ja kulkuneuvon kuljettamisista oikeudetta neljä kertaa.

Huumerattijuoppo poliisin haaviin Sammontiellä.

Perjantai-iltana 5. marraskuuta, noin kello 20.00 aikaan, Hämeenlinnassa Sammontiellä, pysäytti poliisipartio henkilöauton, jonka kuljettaja vaikutti sekavalta.

Kuljettajana toiminut noin 30-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen ennen ajoon lähtöä huumausaineita. Miehen hallusta sekä autosta löytyi myös huumausainetta.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Kaaharin kortti poliisin haltuun Valtatie 3:lla.

Myöhään perjantai-iltana, 5. marraskuuta kello 23.00 aikaan, mittasi poliisipartio Hämeenlinnassa, Valtatie 3:lla henkilöauton nopeudeksi 167 km/h. Partio pysäytti ajoneuvon ja määräsi noin 20-vuotiaan miehen ajokieltoon.

Poliisi ei tarkenna, oliko kyseisellä tieosuudella minkälainen suurin sallittu nopeus.

Vahvasti päihtynyt rattijuoppo jouduttiin painamaan hallintaotteita käyttämällä sairaalasänkyyn verikoetta varten.

Lauantaina 6. marraskuuta, puolen yön jälkeen, pysäytti poliisipartio Hämeenlinnassa Paasikiventiellä auton, jonka kuljettajana toiminut reilu 20-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin 2,61 promillen lukeman.

Mies kuljetettiin verikokeeseen keskussairaalalle, jossa mies kieltäytyi antamasta verikoetta. Mies jouduttiin painamaan hallintaotteita käyttämällä sairaalasänkyyn, jotta verikoe saatiin otettua. Tämän jälkeen mies vietiin kiinniotettuna poliisivankilaan odottamaan kuulusteluja.

Miestä epäillään Törkeästä rattijuopumuksesta sekä haitanteosta virkamiehelle.

Riihimäellä alaikäisellä huumeita – kiinni jäi myös ajo-oikeudeton tapa-autoilija.

Alaikäisellä huumeita hallussaan matkakeskuksella.

Perjantaina 5. marraskuuta kello 17.00 aikaan, tapasi poliisipartio Riihimäen matkakeskuksessa alle 18-vuotiaan nuoren, jonka hallusta löytyi huumausaineita ja niiden käyttövälineitä.

Tapa-autoilija jälleen auton ratissa ilman korttia.

Lauantaiyönä 6. marraskuuta, kello 1:n aikaan, pysäytti poliisipartio Riihimäellä Etelän Viertotiellä auton, jonka reilu 20-vuotiaalta mieheltä puuttui ajo-oikeus.

Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta seitsemän kertaa.

Pariskunta antoi litsarit puolin ja toisin Turengissa.

Myöhään perjantai-iltana 5. marraskuuta ennen puolta yötä, tuli Turengissa sijaitsevassa asunnossa pariskunnalle suusanallista riitaa, jonka seurauksena molemmat osapuolet olivat läpsäisseet toisiaan kasvojen alueelle kämmenellä.

Asiasta kirjailtiin molempien osapuolten osalta lievä pahoinpitely ilmoitus.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Huomattava ylinopeus paljasti ajo-oikeudettoman rattijuopon Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partiota ajoi tiistaina illalla kello 21.20 aikaan vastaan Katistentiellä Hämeenlinnassa henkilöautoilija reilua...

Poliisin partiot tapasivat Hämeenlinnassa kaksi huumepäistä kuljettajaa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partiot tapasivat Hämeenlinnan liikenteestä kaksi kuljettajaa, joiden epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena...

IC-junan veturissa havaittiin savua Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Pelastuslaitos hälytettiin Hämeentielle Hämeenlinnan rautatieasemalle tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta liikennevälinepalosta kello 13.27. Kanta-Hämeen...

Tuoreimmat artikkelit

Iisalmen ampumavälikohtauksessa ampunut henkilö on saatu kiinni

IISALMI Iisalmessa Pohjolankatu 13:saa tapahtui viime sunnuntaina ampumavälikohtaus. Poliisi sai Hätäkeskukselta tehtävänannon tapahtuneesta sunnuntaina iltakuuden...

Poliisilla oli eilen poliisioperaatio Keravalla – kyse vakavasta väkivallanteosta

KERAVA Keravan Lapilassa oli eilen tiistaina iltapäivällä poliisioperaatio. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin vastaanottaneen tehtävän Hätäkeskukselta...

Helsingin Meilahdesta kadonnut 59-vuotias mies on löytynyt

HELSINKI Helsingin poliisi on etsinyt kadonnutta henkilöä. Helsingin poliisilaitokselta kerrottiin keskiviikkona puolenpäivän jälkeen, että Helsingin...

Taisi ruoat sittenkin jäähtyä – wolttikuski ajoi skuutilla punaisia päin Helsingissä

HELSINKI Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein on palannut lomaltaan ja se tietää tottakai,...