SIIKAJOKI
Poliisin tutkalukemasta tehdyn varmuusvähennyksen jälkeen poliisi kirjasi nopeudeksi 197 kilometriä tunnissa. Varmuusvähennys on kolme kilometriä tunnissa.
Oulun poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa tapahtunut epäilty törkeä liikennerikos, tiedottaa Oulun poliisilaitos.
Oulun poliisi kertoo tiedotteessaan Oulun poliisin liikenneryhmän suorittaneen liikennevalvontaa lauantain vastaisena yönä 2. syyskuuta tiellä 86 Limingan ja Siikajoen rajalla.
Poliisiautoa tuli vastaan henkilöauto reilua ylinopeutta. Poliisiauto kääntyi auton perään ja havaitsi, että auto kiihdytti vauhtia entisestään. Muutaman kilometrin päässä etelässä moottoripyöräpoliisi mittasi samalle autolle nopeudeksi 197 kilometriä tunnissa, nopeusrajoituksen ollessa 100 kilometriä tunnissa. Lopulta toinen moottoripyöräpoliisi sai auton pysäytettyä Paavolan kylälle.
Tapahtuma-aikaan oli pimeää ja tien pinta oli märkä. Näkyvyys oli lisäksi heikentynyt usvan vuoksi.
Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.