KANTA-HÄME
Poliisia on työllistänyt Kanta-Hämeessä ainakin kaksi rattijuoppoa ja kauppamurto, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Kauppaanmurtautujat jäivät kiinni myöhemmin.
Kauppaanmurtautujat kiinni Hämeenlinnassa.
Poliisi sai sunnuntaina 5. kesäkuuta aamuyöllä tiedon kaupasta tulevasta murtohälytyksestä Voutilan kaupunginosassa Hämeenlinnassa.
Paikalle saapuneelle poliisipartiolle selvisi, että kauppaan oli murtauduttu ikkuna rikkomalla, mutta tekijät olivat kuitenkin ehtineet poistua paikalta.
Poliisipartio otti tutkimusten perusteella lähellä sijaitsevasta asunnosta kiinni kaksi henkilöä, joita epäillään varkaudesta. Kaupasta oli alustavan tiedon mukaan anastettu ainakin alkoholijuomia.
Vahvasti päihtynyt kuljettaja kiinni Hämeenlinnan keskustassa.
Poliisipartio pysäytti Hämeenlinnan keskustassa varhain sunnuntaiaamuna 5. kesäkuuta huomiota herättävällä tavalla liikkuneen henkilöauton. Autoa kuljetti parikymppinen mies, joka puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat.
Miehelle suoritetun tarkkuusalkometrikokeen perusteella häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Ajo-oikeudeton tapa-autoilija huumepäissään pakettiauton ratissa Forssassa.
Poliisipartio pysäytti lauantaina 4. kesäkuuta iltapäivällä Forssassa pakettiauton, jota kuljetti ajokiellossa oleva kolmekymppinen mies. Mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta hänen epäillään käyttäneen muuta huumaavaa ainetta.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta oli miehelle jo 15:s kerta vuoden sisällä.
Lähteenä: Hämeen poliisilaitos