MIKKELI
Ravonkankaantiellä entisen Haukivuoren kunnan alueella Mikkelissä suoritettiin onnistunut eläinpelastusoperaatio keskiviikkoiltana 25. syyskuuta. Etelä-Savon pelastuslaitokselta kerrotaan, että lehmä joutui pulaan.
– Lehmä oli pudonnut navetassa lietekouruun ritilän petettyä sen alta. Pelastuslaitos yhdessä maatilan henkilöstön kanssa sai nostettua lehmän ylös paloletkua apuna käyttäen, kommentoi päivystävä palomestari Jarno Laikola Etelä-Savon pelastuslaitokselta.
Lehmä ei vahingoittunut tilanteessa.
Tehtävälle hälytettiin Etelä-Savon pelastuslaitokselta yhteensä kolme pelastusyksikköä. Tehtävä suoritettiin Haukivuoren pelaatusaseman henkilöstön voimin.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen eläimen pelastamisesta kello 21.46.