ROVANIEMI
Liikennerikoksissa mm. huumepäinen ajo-oikeudeton kuljettaja yritti paeta poliisia. Lisäksi henkilö häiriköi törkeästi ja marjastajalta varastettiin auto.
Lapin poliisia on työllistänyt perjantaiaamun 4. elokuuta ja sunnuntaiaamun 6. elokuuta välisenä aikana Rovaniemen poliisin alueella mm. häiriökäyttäytymiset, päihtyneet henkilöt sekä epäillyt rattijuopumusrikokset, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Poliisi kertoo kahdesta rattijuopumustapauksesta, joissa kummassakin kuljettaja oli ajo-oikeudeton ja huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Henkilö aiheutti pahennusta törkeästi Rovaniemen keskustassa.
Perjantai-iltapäivänä vahvasti päihtynyt henkilö häiritsi yleistä järjestystä Rovaniemen keskustassa. Hätäkeskukseen tuli useita ilmoituksia päihtyneestä henkilöstä, joka haastoi riitaa ohikulkijoille, hyökkäili sivullisia kohti, huusi ja raivosi ja lopulta henkilö virtsasi yleisellä paikalla liikekiinteistön ikkunaan.
Poliisi tavoitti henkilön, mutta häiriökäyttäytyminen jatkui poliisin läsnäolosta huolimatta. Henkilön käyttäytyminen aiheutti huomattavan häiriön yleiselle järjestykselle Rovaniemen keskustan alueella, jonka vuoksi poliisi otti henkilön säilöön poliisivankilaan.
Lisäksi viikonlopun aikana yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi poliisi otti kiinni useita päihtyneitä henkilöitä.
Ajo-oikeudeton huumepäinen kuljettaja yritti päästä poliisia pakoon.
Perjantain ja lauantain vastaisena yönä poliisipartiota ajoi vastaan Nelostiellä henkilöauto, joka partion nähdessään teki nopean jarrutuksen ja ajoi tien sivuun. Partion kääntyessä ajoneuvon perään, lähti ajoneuvo poliisipartiota karkuun.
Hetken päästä partio tavoitti ajoneuvon ja kuljettajaksi osoittautui henkilö, jolla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajan päihtyneen olemuksen vuoksi hänelle tehtiin huumepikatesti, joka antoi positiivisen tuloksen.
Näin ollen kuljettajaa on syytä epäillä rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Poliisi ei kerro, minkälainen rikosnimike pakoyrityksestä tuli.
Huumepäinen ajo-oikeudeton kuljettaja kaahasi Kemijoen Itäpuolentiellä.
Lauantai-iltana poliisipartio oli suorittamassa liikenteenvalvontaa Kemijoen Itäpuolentiellä. Partiota vastaan ajoi henkilöauto huomattavaa ylinopeutta, nopeusrajoituksen ollessa 80 kilometriä tunnissa.
Ajoneuvo pysäytettiin ylinopeuden ja kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Ajoneuvon kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen, eikä kuljettajalla ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.
Kuljettajan epäillään mm. syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen. Poliisi ei kerro tässäkään tapauksessa, minkälainen rikosnimike ylinopeudesta napsahti.
Poliisi pyytää havaintoja varastetusta autosta.
Henkilöauto ANU-581 on varastettu Rovaniemellä perjantain ja lauantain välisenä aikana. Ajoneuvon omistaja oli ollut marjastamassa ja jättänyt illalla marjaämpärit lukittuun ajoneuvoon. Ajoneuvon omistajan palatessaan ajoneuvolleen seuraavana päivänä, oli ajoneuvo ja samalla marjaämpärit hävinneet. Ajoneuvo etsintäkuulutettu.
Havainnot ajoneuvosta voi ilmoittaa hätäkeskukseen, numeroon 112.
Tiedossa ei ole, minkälainen auto on kyseessä, sillä Viranomaisuutiset kun ei saa ylimääräisiä tuloja sivustosta, ei ole varaa hankkia ajoneuvotietoja.