Ruokavirasto: syö punajuurta vain kunnolla kypsennettynä – raa’asta punajuuresta tehty mehu tai smoothie aiheuttanut äkillisesti rajua oksentamista

Julkaistu


TERVEYS

Punajuurta suositellaan käytettäväksi vain kunnolla kypsennettynä, tiedottaa Ruokavirasto.

Raakana tarjottu punajuuriraaste on aiheuttanut useita ruokamyrkytysepidemioita. Epidemiat ovat olleet pääosin yksittäisiä. 

Vuonna 2010 epidemioissa sairastui yli 100 henkilöä. Kaikissa tapauksissa kotimainen punajuuri oli tarjottu raakaraasteena henkilöstöravintoloissa, päiväkodeissa tai kouluissa. Epidemioissa sairastuneiden yleisimmät oireet olivat pahoinvointi ja vatsakivut. Lisäksi raportoitiin päänsärkyä, väsymystä ja oksentelua. Monilla oireet alkoivat nopeasti (alle tunnin kuluessa ruokailusta) ja kestivät lyhyen aikaa (muutamia tunteja). Mikrobiologissa tutkimuksissa punajuurissa ei  todettu ruokamyrkytyksiä aiheuttavia mikrobeja tai niiden tuottamia toksiineja. Myöskään potilasnäytteiden tutkimuksissa ei todettu oireita selittäviä löydöksiä.

Ruokavirasto suosittelee punajuurta käytettäväksi ainoastaan kunnolla kypsennettynä.

Punajuuri ruoanvalmistuksessa.

Perinteisesti punajuurta on käytetty nimenomaan kypsäksi keitettynä joko sellaisenaan tai etikkaan säilöttynä. Tällä tavalla valmistettuna punajuuren ei ole todettu aiheuttaneen sairastumisia. Punajuurta voi turvallisesti käyttää myös vaikkapa uunijuureksena, sosekeitoissa ja leivonnassa. Tuttuja punajuuriruokia ovat esimerkiksi jouluinen rosolli, Lindströmin pihvit ja borssikeitto.

Lähteenä: Ruokavirasto


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi varoittaa: sähköpotkulaudat kiinnostavat varkaita – lukitse potkulautasi asianmukaisesti

POLIISI VAROITTAA JA OHJEISTAA Sähkpotkulautavarkauden ennaltaehkäisyyn pätee yleisesti samat keinot kuin polkupyörävarkauksien ennaltaehkäisyyn. Oulun poliisilaitoksella on...

Jäät ovat heikkoja Suomenlahdella – rajavartiosto julkaisi ohjeita jäällä liikkujille

JÄÄTURVALLISUUS Rajavartiolaitos muistuttaa, että jäät ovat Suomenlahden merialueella erittäin heikot. Harkitse tarkkaan jäällä liikkumisen tarpeellisuus....

Ruokavirasto: Tullin ruokakoirat paljastivat 80 kiloa määräystenvastaisia lihatuotteita

TULLI - MAAHANTUONTI Tullin ja Ruokaviraston yhteistyöprojektissa toteutettiin syyskuussa 2022 tehovalvontaa satamassa liittyen yksityishenkilöiden eläinperäisten...

Tuoreimmat artikkelit

Suru-uutisia Rautjärveltä: Yksi henkilö menehtyi mönkijäonnettomuudessa

RAUTJÄRVI Rautjärveltä kuuluu surullisia uutisia. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta puristuksista tänään maanantaina iltapäivällä kello...

Turun poliisioperaatio: Ihmistä ammuttiin Varkkavuorenkadulla – epäillyt tavoitettiin Tampereentieltä

TURKU Lounais-Suomen poliisilla oli tänään maanantaina poliisioperaatio Turussa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin alkuun niukasti operaatiosta, mutta...

Näpistely espoolaisessa marketissa johdatti poliisin mittavamman varkauden jäljille

ESPOO Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon tuli huhtikuun puolivälissä varkaus, jossa parkkipaikalla olleeseen pakettiautoon oli murtauduttu Espoonlahdessa....

Länsi-Uudellamaalla on murtauduttu 14 kampaamoon puolentoista kuukauden aikana

ESPOO - KIRKKONUMMI - VIHTI Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on havaittu keväällä runsaasti tapauksia, joissa murtautumisen...