VIRRAT
Virtain poliisi on tutkinut 1.12.2019 tapahtunutta törkeää ryöstöä, missä neljä henkilöä tunkeutui ruoveteläisen mieshenkilön asuntoon ja anasti sieltä television ja pelikonsolin. Teosta epäiltynä olevat henkilöt otettiin kiinni välittömästi teon jälkeen, virtolainen – ja soinilainen mieshenkilö, sekä sastamalalainen – ja soinilainen naishenkilö. Epäillyt ovat syntyneet 80- ja 90-luvulla. Anastettu omaisuus on palautettu omistajalleen.
Teon motiiviksi on paljastunut 40 euron velka. Asiaa on tutkittu törkeänä ryöstönä, törkeänä kotirauhan rikkomisena, ampuma-aserikoksena ja ampuma-aserikkomuksena.
Tutkinnan yhteydessä saatujen tietojen perusteella paljastettiin 16 huumausainerikosta yhteisoperaatiossa, joka järjestettiin tammikuun loppupuolella pääosin Virtojen ja Ruoveden alueella. Operaatioon osallistui Virtain poliisin lisäksi poliiseja Jyväskylästä, Keuruulta, Tampereelta ja Sastamalasta. Operaation aikana takavarikoitiin erilaisia huumausaineiden käyttövälineitä ja vähäisiä määriä huumausainetta. Ruoveteläisessä asunnosta paljastui kannabiskasvattamo. Operaation aikana suoritettiin 10 kotietsintää ja noudettiin useita henkilöitä kuulusteluun. Epäiltyjä, pääosin virtolaisia nuoria aikuisia joita on 16, mutta esitutkinnan edelleen jatkuessa, määrä tulee kasvamaan.
Törkeään ryöstöön osallistuneen miehen jäljiltä pystyttiin selvittämään myös metsästysrikos, sillä mies oli ampunut maakotkan isänsä veljen aseella. Miehellä ei ole aseenkantolupaa, joten asiaa tutkitaan ampuma-aserikosta. Metsästyksessäkäytetty ase on saatu poliisin haltuun. Aseiden haltijaa epäillään myös ampuma-aserikoksesta. Aseiden haltijan muut kolme asetta on otettu poliisin haltuun lupaharkintaa varten.
Lähde ja teksti: Poliisi
Edit: Otsikkoa muokattu, aluksi oli Virroilla, vaikka tapahtui Ruovedellä.