Suomi myöntää neljä miljoonaa euroa lisätukea Ukrainalle

Julkaistu




POLITIIKKA

Suomi myöntää neljä miljoonaa euroa lisätukea Ukrainalle kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun kautta, tiedottaa Ulkoministeriö.

Suomi on tehnyt kertaluonteisen päätöksen neljän miljoonan euron lisätuesta Ukrainalle. Tästä kolme miljoonaa euroa on kehitysyhteistyömäärärahaa ja miljoona euroa humanitaarista apua.

Kehitysyhteistyömäärärahan kautta lisätään rahoitusta Suomen jo tukemalle Euroopan neuvoston Ukrainan toimintaohjelmalle. Ohjelma keskittyy ihmisoikeuksien, oikeusvaltiokehityksen ja demokratian vahvistamiseen, ja se tukee Ukrainan omia uudistuksia ja maan prioriteetteja. Miljoonan euron lisätuen myötä hankkeen kokonaistuki nousee kahteen miljoonaan euroon.

Puoli miljoonaa euroa ohjataan Etyjin kautta Ukrainassa toimeenpantaviin hankkeisiin. Etyjin kautta on jo aikaisemmin tuettu muun muassa Etyjin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston (ODIHR) ja Etyjin mediavapausvaltuutetun toimiston hankkeita.

Miljoona euroa varataan uusien kehitysyhteistyöhankkeiden rahoitukseen. Näiden hankkeiden selvitys on vielä käynnissä, ja mahdollisista päätöksistä tiedotetaan myöhemmin. Puoli miljoonaa euroa varataan kansainvälisten toimijoiden ja kansalaisyhteiskunnan kautta ohjattavaan tukeen.

Lisäksi valmistellaan SPR:n kautta 1 miljoonan euron humanitaarisen avun tukea Punaisen Ristin Kansainvälisen Komitean (ICRC) operaatiolle Ukrainassa. Operaatio tukee Itä-Ukrainassa muun muassa ruoka- ja vesihuoltoa sekä terveyssektoria. 

Suomi tukee Ukrainaa laaja-alaisesti niin kehitysyhteistyön, siviilikriisinhallinnan, humanitaarisen miinatoiminnan, humanitaarisen avun kuin Euroopan neuvoston, kansalaisjärjestöjen ja Nato-rahastojen kautta. Suomen kokonaistuki Ukrainalle vuodesta 2014 lähtien on yli 70 miljoonaa euroa. Vuositasolla tuki on ollut noin 10 miljoonaa euroa.

Kehitysyhteistyössä keskiössä on opetuksen laadun parantaminen, oikeusvaltioperiaatteen vahvistaminen, energiaturvallisuus ja ilmastokestävyyden parantaminen. Suomi osallistuu muun muassa Ukrainan perusopetuksen uudistamiseen. Siviilikriisinhallinnan kautta Suomi on tukenut Ukrainan turvallisuus- ja oikeussektorin vahvistamista ja oikeusvaltiokehitystä sekä konfliktinratkaisupyrkimyksiä.

Lähteenä: Ulkoministeriö


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

KRP epäilee: Lintilän Whatsappiin murtauduttiin – tapauksesta on aloitettu esitutkinta

TIETOMURROT Keskusrikospoliisi on tapauksesta toistaiseksi vaitonainen. Keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan epäillystä tietomurrosta, joka on kohdistunut elinkeinoministeri...

Epäilyttävä kirje saapui Kokoomuksen piirijärjestön toimistoon Espooseen: sisälsi kaksi ampuma-aseen patruunaa

ESPOO Poliisi tutkii tapahtunutta tällä hetkellä vaalirikoksena ja ampuma-aserikkomuksena. Länsi-Uudenmaan poliisilla on ollut poliisitehtävä viime viikolla...

Vaaliehdokkaina olevien poliisien sometilien vaalikarenssi alkaa vuodenvaihteessa

EDUSKUNTAVAALIT Poliisissa on linjattu, että vaalikarenssi koskee poliisin nimissä olevia sosiaalisen median virkatilejä, jos tilin...

Tuoreimmat artikkelit

Rattijuoppo ajoi ulos tieltä Liperissä

LIPERI Mattisenlahdentiellä Liperissä sattui keskiviikkona alkuiltapäivästä yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Tulipalo tuhosi omakotitalon lähellä olleen varaston Viialassa

AKAA Ämmänjoentiellä Akaan Viialassa sammutettiin tulipaloa keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 20.30. Pirkanmaan...

Yksi henkilö loukkaantui vakavasti kuorma-auton ja traktorin välisessä liikenneonnettomuudessa Urjalassa

URJALA Kantatie 230:llä Urjalassa sattui raju liikenneonnettomuus keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta tieliikenneonnettomuudesta kello...

Puisessa paritalossa paloi Itsenäisyydenkadulla Porissa

PORI Itsenäisyydenkadulla Porissa paloi keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 15.49. Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävä...