LAPUA
Etelä-Pohjanmaalla Lapualla sammutettiin keskiviikkona illantaitteessa syttynyttä rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että Saarenpääntiellä sijaitsevassa omakotitalossa syttyi tulipalo.
– Tyhjillään olevassa omakotitalossa oli patterin takaa seinä syttynyt palamaan. Omistajat olivat käynnillään huomanneet rakennuksessa runsaasti savua ja soittivat hätänumeroon, kertoo päivystävä palomestari.
Pelastuslaitos onnistui sammuttamaan palon nopeasti, eikä mittavia omaisuusvahinkoja päässyt syntymään. Rakennus kuitenkin kärsi savuvahinkoja.
Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Kohteeseen lähetettiin kaksi sammutusyksikköä, raivausyksikkö sekä säiliöauto.
Hätäilmoitus keskisuuresta rakennuspalosta tehtiin kello 16.59.