TAMPERE
Pirkanmaan käräjäoikeuden Viranomaisuutisille toimittamien asiakirjojen perusteella kyseessä on mies, joka tunnetaan mm. Tampereen ravintolapaiskojana.
Tampereen pääkirjasto Metsossa tapahtui maanantaina 4. maaliskuuta välikohtaus, jossa mies rikkoi kirjaston omaisuutta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle Uutiset.
Media tietää kertoa, että mies heitti neljä tietokonetta hajalle ja hajotti vielä lisäksi linja-auton takalasin.
Mies vangittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa keskiviikkona 6. maaliskuuta todennäköisin syin epäiltynä tekoihin. Viranomaisuutisten tietojen mukaan kyseessä on sama mies, joka mm. vajaa vuosi takaperin riehui Tampereen keskustassa.
Yle Uutiset kertoo tietoihinsa perustuen, että epäillyllä on kontollaan lähes 30 tuomiota Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuksista.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Arto Partanen Sisä-Suomen poliisista kertoo Yle Uutisille, että poliisin täytyi nyt tulla tässä vaiheessa väliin. Poliisin mukaan tekojen kierre oli nyt sen kaltainen, että se piti saada poikki.
Pirkanmaan käräjäoikeuden Viranomaisuutisille toimittamien asiakirjojen perusteella kyseessä on mies, joka tunnetaan mm. Tampereen ravintolapaiskojana. Viranomaisuutiset julkaisi paiskomisesta vajaa vuosi sitten videon Facebookiin, jota on katsottu peräti 5 300 000 kertaa.