UUSIMAA
Mies soitti saman tien pankkiin ja kertoi tapahtumasta, minkä jälkeen asiakkaan tili ja kortit suljettiin. Hän teki asiasta myös rikosilmoituksen. Pankki teki varoista palautuspyynnön, ja summa kokonaisuudessaan oli saatu palautettua asiakkaan tilille.
Viranomaisuutiset uutisoi keskiviikkona 6. maaliskuuta tapauksesta, jossa mieheltä huijattiin iso summa rahaa. Kerroimme tuolloin, että Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii törkeää maksuvälinepetosta, joka tapahtui maanantaina 4. maaliskuuta. Länsi-Uudenmaan poliisi sai samana päivänä tiedon tapauksesta, jossa mies oli menettänyt rahaa pankkihuijauksen yhteydessä.
Asianomistajana oleva mies oli maanantaiaamuna saanut sähköpostin, jonka lähettäjänä esiintyi valheellisesti Nordea-pankki. Viestissä kerrottiin, että miehen tulee kiireellisesti antaa pankkitietoja. Mies oli antanut tietoja sähköpostitse, koska luuli asioivansa pankin kanssa.
Heti viestienvaihdon jälkeen mies oli tarkastellut tilejään. Kahdelta tililtä oli kadonnut rahaa noin 93 000 euroa.
Mies soitti saman tien pankkiin ja kertoi tapahtumasta, minkä jälkeen asiakkaan tili ja kortit suljettiin. Hän teki asiasta myös rikosilmoituksen. Pankki teki varoista palautuspyynnön, ja summa kokonaisuudessaan oli saatu palautettua asiakkaan tilille.
– Tässä tapauksessa varojen palauttamiseen johti asiakkaan esimerkillinen oma-aloitteisuus ja pankin tehokas toiminta, Länsi-Uudenmaan poliisista kehutaan.
Poliisi varoittaa, että huijarit pyrkivät usein aiheuttamaan kiireellisyyden tunteen. Lisäksi viestien lähettäjäkentässä saattaa näkyä aidon oloinen osoite tai organisaatio, mikä voi hämätä vastaanottajaa. Lisäksi poliisi muistuttaa, että pankkitunnuksia ei silti missään tilanteessa tule antaa kenellekään viestitse, vaikka pyytäjänä esiintyisi pankki tai viranomainen.