PAIMIO – SALO
Onnettomuuksista selvittiin onneksi ilman henkilövahinkoja. Ajokeli on huono, varaathan aikaa tarpeeksi matkantekoon.
Poliisia, pelastuslaitosta sekä ensihoitoa on työllistänyt Varsinais-Suomen maakunnassa pari liikenneonnettomuutta maanantaiaamun 27. maaliskuuta aikana. Onnettomuuksista uutisoi ainakin Turun Sanomat.
Ensimmäinen liikenneonnettomuus tapahtui moottoritiellä Salossa. Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan Turun Sanomille, että kyseessä oli henkilöauton ulosajo, henkilöauto suistui päin kaidetta. Henkilövahinkoja ei aiheutunut. Tapahtuneesta tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen kello 07.30.
Toinen liikenneonnettomuus tapahtui Ykköstiellä Paimiossa noin puoli tuntia myöhemmin. Pelastuslaitokselta kerrotaan Turun Sanomille, että kyseessä oli kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus, molemmat ajoneuvot suistuivat kaiteeseen. Tästäkin selvittiin ilman henkilövahinkoja, mutta autot kärsivät vaurioita.
Ajokeli on huono aina eteläisestä Suomesta Keski-Suomen korkeudelle koko maan leveydeltä, selviää viranomaisten varoituksista sekä sadetutkasta. Varaathan aikaa tarpeeksi matkantekoon.