Vaasassa kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus perjantaina – iäkäs polkupyöräilijä kääntyi yllättäen linja-auton eteen

Julkaistu




VAASA

Pyöräilijällä oli tilanteessa väistämisvelvollisuus, sillä kyseessä ei ollut pyörätien jatke. Linja-autossa oli kuusi matkustajaa, joista kukaan ei loukkaantunut.

Poliisi ja ensihoito hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Vaasan Suvilahteen perjantaina 24. maaliskuuta iltapäivällä. Onnettomuudesta tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että kyseessä oli linja-auton ja polkupyöräilijän välinen suojatieonnettomuus. Onnettomuus tapahtui Rinnakkaistiellä iltapäiväyhden aikaan. Linja-auto törmäsi suojatietä pyörällä ylittäneeseen noin 80-vuotiaaseen mieheen. Pyöräilijä loukkaantui vakavasti ja kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin samana päivänä sairaalassa.

Linja-autonkuljettaja oli ajanut Rinnakkaisentietä pitkin kaupungin suunnasta, kun yllättäen Mäyräpolun kohdalla pyöräilijä oli kääntynyt oikealta suojatielle linja-auton eteen. Linja-autonkuljettaja ei ehtinyt reagoida ja keula osui pyöräilijään, jonka seurauksena pyöräilijä kaatui.

Pyöräilijällä oli tilanteessa väistämisvelvollisuus, sillä kyseessä ei ollut pyörätienjatke. Linja-autossa oli kuusi matkustajaa, joista kukaan ei loukkaantunut.

Poliisi tutki tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lue myös:


    SOMET

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

    Viimeisimmät alueen artikkelit

    Pohjanmaan poliisin alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia

    POHJANMAAN POLIISIN ALUE Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia viime aikoina, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Pohjanmaan...

    KRP tutkii Oma Säästöpankkiin liittyviä epäiltyjä arvopaperimarkkinarikoksia

    OMA SÄÄSTÖPANKKI Keskusrikospoliisi tiedottaa aloittaneensa esitutkinnan epäillyistä niin sanotuista arvopaperimarkkinarikoksista, jotka liittyvät Oma Säästöpankkiin. KRP:n mukaan...

    Poliisi valvoi viime viikolla tehostetusti suojaamattoman liikenteen turvallisuutta

    TEHOVALVONTA Poliisi valvoi koko maassa viime viikolla suojaamattoman liikenteen turvallisuutta. Poliisihallitus tiedottaa, että suojatietä koskevien liikennesääntöjen...

    Tuoreimmat artikkelit

    Rattijuoppo ajoi ulos tieltä Liperissä

    LIPERI Mattisenlahdentiellä Liperissä sattui keskiviikkona alkuiltapäivästä yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

    Tulipalo tuhosi omakotitalon lähellä olleen varaston Viialassa

    AKAA Ämmänjoentiellä Akaan Viialassa sammutettiin tulipaloa keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 20.30. Pirkanmaan...

    Yksi henkilö loukkaantui vakavasti kuorma-auton ja traktorin välisessä liikenneonnettomuudessa Urjalassa

    URJALA Kantatie 230:llä Urjalassa sattui raju liikenneonnettomuus keskiviikkona illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta tieliikenneonnettomuudesta kello...

    Puisessa paritalossa paloi Itsenäisyydenkadulla Porissa

    PORI Itsenäisyydenkadulla Porissa paloi keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 15.49. Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävä...