KURIKKA
Etelä-Pohjanmaalla Kurikassa tapahtui viikonloppuna henkilöauton ulosajo.
Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että lauantain vastaisena yönä henkilöauton kuljettaja oli ajautunut tieltä ojaan Jyllintaipaleella ja auton oli jäänyt ojan pohjalle.
Auton kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,20 mg/l tuloksen. Kyseinen tulos on verrattavissa 2,72 promilleen.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.