Vakuutusyhtiö on luvannut vihjepalkkion ratkaisevan vihjeen antajalle Kärsämäen syyskuisiin tulipaloihin liittyen

Julkaistu



KÄRSÄMÄKI

Poliisi tutkii tapausta. Vakuutusyhtiö on luvannut vihjepalkkion sille, joka antaa poliisille ratkaisevan vihjeen. Poliisi määrittelee, mikä vihje on ratkaiseva tapauksen selvittämisen kannalta.

Oulun poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana Kärsämäen Saunatiellä tapahtuneet tulipalot, jossa paloi kaksi varastorakennusta viime vuoden syyskuussa, tiedottaa Oulun poliisilaitos. Poliisi pyytää paloihin havaintoja.

Kaksi varastorakennusta paloi maan tasalle Kärsämäellä Saunatiellä perjantaiyönä 2. syyskuuta kello kahden ja kolmen välisenä aikana. Varastorakennukset sijaitsivat kahdessa eri osoitteessa. Toisesta varastorakennuksesta tulipalo levisi myös samassa osoitteessa sijaitsevaan omakotitaloon, mutta talo säästyi suurilta vahingoilta. Tulipalot eivät aiheuttaneet henkilövahinkoja.

Poliisi tutkii tapausta. Vakuutusyhtiö on luvannut vihjepalkkion sille, joka antaa poliisille ratkaisevan vihjeen. Poliisi määrittelee, mikä vihje on ratkaiseva tapauksen selvittämisen kannalta.

Jos tiedät jotain varastorakennusten palosta, soita Oulun poliisilaitoksen vihjepuhelimen numeroon 0295 416 194 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi.fi.

Lue myös:


    SOMET

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


    puhelimen kuoret



    Viimeisimmät alueen artikkelit

    Kulotus meinasi lähteä hallinnasta Murronperällä Oulaisissa

    OULAINEN Oulaisissa Murronperällä, Oikotien tuntumassa tarvittiin pelastuslaitoksen apua helatorstaina iltapäivän taitteessa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

    Varjoliitäjä putosi noin 20 metrin korkeudelta liitimen kanssa Oulussa – maasto oli onneksi suoperäinen

    OULU Ahmosuon lentokentän tuntumassa Oulussa sattui ilmaliikenneonnettomuus helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä ilmaliikenneonnettomuudesta kello...

    Oulussa jäi kiinni rattijuoppo ja tavakseen kortitta ajeleva kuljettaja

    OULU Oulun poliisin partiot tapasivat Oulun liikenteestä helatorstain vastaisena kaksi kuljettajaa, joista toisen epäillään olleen...

    Tuoreimmat artikkelit

    Poliisioperaatio Turussa perjantai-iltana: Kolmea ihmistä puukotettiin kaupan edustalla Pernossa

    TURKU Lounais-Suomen poliisilla oli poliisioperaatio tänään perjantaina illalla Turun Pernossa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan kolmen ihmisen...

    Moottoripyöräilijä menehtyi liikenneonnettomuudessa Nelostiellä Viitasaarella

    VIITASAARI Nelostiellä Viitasaarella sattui vakava liikenneonnettomuus tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 13.25. Keski-Suomen pelastuslaitokselta...

    Poliisi pysäytti auton oikeaan aikaan Lapissa – kuljettaja menetti tajuntansa ja lysähti poliisin käsivarsille

    LAPPI Lapin poliisi kertoo onnekkaasta sattumasta, joka tapahtui viime vuoden loppupuolella. Poliisipartio oli pysäyttänyt vastaan...

    Ihminen joutui veden varaan kanootin kaaduttua Mänttä-Vilppulassa

    MÄNTTÄ-VILPPULA Pohjaslahden Hietalahdessa, Mänttä-Vilppulassa, hälytettiin pelastuslaitos vesipelastustehtävälle tänään perjantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta...