VANTAA
Usean naisen seurue nahisteli keskellä päivää kerrostalon edustalla
Vantaa, Martinlaakso, 20.2.2020 klo 13.10
Vantaalla Martinlaaksossa usean naisen seurueen keskinäinen välienselvittely kärjistyi fyysiseksi yhteenotoksi kerrostalon edustalla. Kaksi naisista oli ensin riidellyt sanallisesti keskenään ja käynyt sitten käsiksi toisiinsa. Yksi seurueen naisista yritti erottaa tappelevia naisia toisistaan, jolloin hänet kaadettiin maahan ja hän sai tilanteessa ruhjevammoja kaaduttuaan. Kahdella pääpukarilla oli mustelmia, vertavuotavat haavat pään alueella ja naarmuja. Toinen naisista oli myös kiskonut hiuksia toisen päästä. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
Kolarin aiheuttaneen ajoneuvon kuski pakeni jalan paikalta
Vantaa, Länsimäentien ja Pallastunturintien risteys, 21.2.2020 klo 00.20
Vantaalla tapahtui liikenneonnettomuus, jossa kolmion takaa tullut henkilöauto törmäsi risteykseen samaan aikaan tulleen, etuajo-oikeutettua väylää suoraan ajaneen, henkilöauton vasempaan kylkeen. Onnettomuuden aiheuttaneen ajoneuvon kuljettaja ei jäänyt paikalle selvittämään tilannetta, vaan poistui jalan paikalta.
Toisen auton kuljettaja loukkasi itseään onnettomuudessa ja paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen lisäksi poliisi. Poliisipartio tavoitti paikalta poistuneen toisen auton kuljettajan onnettomuuspaikan lähistöltä. Hän myönsi partiolle kuljettaneensa autoa törmäyshetkellä. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänen kuljettamastaan autosta löytyi pieni määrä huumausaineiksi luokiteltavia lääkkeitä. Poliisi tutkii tapahtunutta.
Kiemurtelu ja alhainen ajonopeus kavalsivat rattijuopon
Vantaa, Kehä 3, 21.2.2020 klo 3.30
Poliisipartio kiinnitti Kehä 3:lla huomiota henkilöautoon, joka eteni poikkeuksellisen hitaasti ja kaistalta toiselle seilaten. Partio pysäytti henkilöauton Kuninkaalan kohdalla ja kuljettajalle tehtiin puhalluskoe. Sen tulos ylitti rattijuopumuksen rajan. Mies vaikutti sekavalta ja hänet kuljetettiin Oikeuslääketieteen laitokselle humalatilan tutkimiseksi ja verikokeisiin. Mies kertoi poliisipartiolle, että oli nauttinut pari tuoppia olutta ja että hänellä ei ollut mitään varsinaista syytä, miksi oli lähtenyt ajelemaan autollaan. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, hänen autostaan ei ollut maksettu veroja ja se oli katsastamaton. Miestä epäillään rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, ajoneuvoverorikkomuksesta ja ajoneuvorikkomuksesta.
Lähde ja teksti: Poliisi