Varastettu täysperävaunuyhdistelmä pysäytettiin piikkimatolla Paimion ja Turun välisellä moottoritieosuudella

VARSINAIS-SUOMI

Tilanne aiheutti hetkellistä liikennehaittaa moottoritiellä Turun suuntaan, jossa oli runsaasti renkaan riekaleita.

Lounais-Suomen poliisilla on ollut hieman erilaisempi tehtävä Paimion ja Turun välisellä moottoritieosuudella.

Lounais-Suomen poliisilaitos twiittasi poliisin pysäyttäneen anastetun täysperävaunullisen ajoneuvoyhdistelmän E18-moottoritiellä puoli yhdeksän aikaan sunnuntai-iltana 11. syyskuuta. Poliisi käytti pysäytykseen useita piikkimattoja ja paikalla oli runsaasti poliisin partioita. Kuljettaja otettiin kiinni.

Poliisi julkaisi asiasta myöhemmin tiedotteen, jossa se kertoo tilanteen saaneen alkunsa, kun poliisi oli antanut pysähtymiskäskyn iltakahdeksan aikoihin, jota kuljettaja ei noudattanut. Sen jälkeen poliisi joutui käyttämään pysäytyksessä useita piikkimattoja. Rekka pysähtyi lopulta Turun kehätien kohdalla Kaarinassa. Poliisin mukaan ajoneuvoyhdistelmä oli otettu luvatta käyttöön aiemmin päivällä.

Tilanne aiheutti hetkellistä liikennehaittaa moottoritiellä Turun suuntaan, jossa on runsaasti renkaan riekaleita.

Kuljettajaa epäillään alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Muut rikosnimikkeet tarkentuvat myöhemmin.

Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!


Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Henkilöauto rajusti ulos tieltä Kaarinassa – jäi metsikköön katolleen ja syttyi palamaan

KAARINA Hepojoentiellä Kaarinassa sattui raju yhden ajoneuvon liikennevahinko tiistaina 9. heinäkuuta loppuiltapäivästä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Poliisi tapasi useita rattijuoppoja Porin kenttäjohtoalueella viikonloppuna

SATAKUNTA Lounais-Suomen poliisipartiot tavoittivat kuluneen viikonlopun aikana useita päihtyneitä autoilijoita Porin kenttäjohtoalueella, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos....

Skuutilla ajanut 14-vuotias tyttö loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa Turussa – paikallisliikenteen bussi törmäsi suojatiellä

TURKU Turun Yli-Maariassa tapahtui myöhään keskiviikkona 26. kesäkuuta vakava liikenneonnettomuus. Onnettomuudesta tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen...

Tuoreimmat uutiset

Ilmeisesti ilmalämpöpumppu sytytti suuren omakotitalon palamaan Pomarkussa

POMARKKU Uudenkyläntiellä Pomarkussa sammutettiin perjantaina 12. heinäkuuta iltapäivällä syttynyttä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Moottoripyöräilijä törmäsi hälytysajossa olleen ambulanssin kylkeen Nelostiellä Iissä

II Nelostiellä Iissä tapahtui perjantaina 12. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä...

Ilmeisesti ilmalämpöpumppu sytytti suuren omakotitalon palamaan Pomarkussa

POMARKKU Uudenkyläntiellä Pomarkussa sammutettiin perjantaina 12. heinäkuuta iltapäivällä syttynyttä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Moottoripyöräilijä törmäsi hälytysajossa olleen ambulanssin kylkeen Nelostiellä Iissä

II Nelostiellä Iissä tapahtui perjantaina 12. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä...