Varsinaissuomalaisessa koulussa kuvattiin alaikäisiä tyttöjä muutama vuosi sitten – asianomistajia on 17, tapaus siirtyy syyteharkintaan

Julkaistu


Varsinaissuomalaisessa koulussa kuvattiin alaikäisiä tyttöjä muutama vuosi sitten - asianomistajia on 17, tapaus siirtyy syyteharkintaan
KUVITUSKUVA. Kuva: Poliisi

VARSINAIS-SUOMI

Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan asiassa, joka koskee varsinaissuomalaisen koulun suihkutiloissa tapahtunutta alaikäisten tyttöjen kuvaamista, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos.

Asia on siirretty tänään syyteharkintaan. Asiassa on epäiltynä kaksi henkilöä, joiden molempien osalta rikosnimikkeinä on törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Asianomistajia on yhteensä 17. 

Toisen epäillyn osalta rikosnimikkeinä on lisäksi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito. Rikoksesta epäillyn hallusta löytyi muutama video ja noin tuhat kuvaa. Kuvissa esiintyviä henkilöitä ei ole pystytty tunnistamaan.

Tutkinnan aikana ei ole ilmennyt viitteittä siitä, että oppilaiden kuvia olisi levitetty eteenpäin.

SeriE-verkostosta apua seksuaalirikosten ehkäisemiseen.

Poliisille on enenevässä määrin tullut ilmi rikosasioita, joissa epäillyillä on kiinnostusta lapsikohteista.

Turun seudulla toimii SeriE-verkosto, jonka tarkoituksena on auttaa seksuaalirikoksista epäiltyjä, niistä tuomittuja ja henkilöitä, jotka ovat huolissaan mahdollisesti laittomiin tekoihin johtavista mieltymyksistään.

Verkosto etsii henkilöille sopivia palveluidentarjoajia, joilla on erityisvalmiuksia auttaa juuri kyseistä kohderyhmää. 

Käynnit palveluidentarjoajien luona ovat maksullisia, mutta maksutonta ohjausta maksusitoumuksen saamiseksi on mahdollista saada esimerkiksi kriminaaliasiamiestoiminnan kautta. 

Kriminaaliasiamiestoiminnassa autetaan muun muassa rikostaustaisia, rikoksista epäiltyjä ja heidän läheisiään. Työntekijöiltä saa oikeudellista neuvontaa ja ohjausta. Palvelu on maksutonta ja yhteydessä voi halutessaan olla nimettömästi. 

Lähteenä: Poliisi


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Noin 7500-neliöisen teollisuushallin kattorakenteissa paloi Uudessakaupungissa

Uudessakaupungissa Betorantiellä syttyi suuressa teollisuushallissa tulipalo perjantaina 1. maaliskuuta keskipäivällä. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai ilmoituksen...

Nosturin kaatuminen kyljelleen aiheutti liikennehaittaa Raumalla

Tiilivuorentiellä Raumalla sattui torstaina 29. helmikuuta raskaan ajoneuvon liikennevahinko. Paikkakuntalainen Maria Pullinen kertoo Rauman...

Poliisi kertoo tutkivansa Raumalla tapahtunutta kuolemaa henkirikoksena

Raumalla on tapahtunut viime vuoden joulukuussa epäilty henkirikos. Lounais-Suomen poliisilaitos tuli asiasta julki torstaina...

Tuoreimmat artikkelit

Suru-uutisia Rautjärveltä: Yksi henkilö menehtyi mönkijäonnettomuudessa

RAUTJÄRVI Rautjärveltä kuuluu surullisia uutisia. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta puristuksista tänään maanantaina iltapäivällä kello...

Turun poliisioperaatio: Ihmistä ammuttiin Varkkavuorenkadulla – epäillyt tavoitettiin Tampereentieltä

TURKU Lounais-Suomen poliisilla oli tänään maanantaina poliisioperaatio Turussa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin alkuun niukasti operaatiosta, mutta...

Näpistely espoolaisessa marketissa johdatti poliisin mittavamman varkauden jäljille

ESPOO Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon tuli huhtikuun puolivälissä varkaus, jossa parkkipaikalla olleeseen pakettiautoon oli murtauduttu Espoonlahdessa....

Länsi-Uudellamaalla on murtauduttu 14 kampaamoon puolentoista kuukauden aikana

ESPOO - KIRKKONUMMI - VIHTI Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on havaittu keväällä runsaasti tapauksia, joissa murtautumisen...