KOKKOLA
Ilkivallantekijä myöntää videolla tekevänsä ilkivaltaa ja väittää, että hänen maalaamansa maali lähtee kyllä pois maalilla. Pohjanmaan poliisilaitos ei ole toistaiseksi tiedottanut tapahtuneesta.
Pohjanmaan poliisille on tehty ilmoitus epäillystä ilkivallasta. Viranomaisuutiset sai käsiinsä videon, jossa epäilty ilkivallantekijä jäi niin sanotusti kiinni itse teosta sotkiessaan Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaiden vaalimainoksia.
Epäilty rikos tapahtui Kokkolan keskustassa sunnuntaina 19. maaliskuuta valoisaan aikaan, tarkka kellonaika ei ole tiedossa.
Videolta selviää, että oletettu naissukupuolinen henkilö oli sotkemassa persukioskin luukulle kiinnitettyjä vaalimainoksia spraymaalilla. Rohkea ja aktiivinen kansalainen laittoi puhelimen kamerasta videokuvauksen päälle ja meni keskeyttämään käynnissä olleen sotkemisen.
Kansalaisen yllätettyä tekijän, yritti tämä suihkuttaa hänen päälleen spraymaalia.
– Miks sä kuvaat mua? – Siksi koska sä teet ilkivaltaa. – Miks sä kuvaat mua? – Kun sä teet ilkivaltaa, kuuluu videolla.
Ilkivallantekijä myöntää videolla tekevänsä ilkivaltaa ja väittää, että hänen maalaamansa maali lähtee kyllä pois maalilla.
Tilanne päättyi kuvaajan mukaan siihen, kun epäilty lähti juoksemaan paikalta pois ja kuvaaja soitti asiasta poliisille.
Tiedossa ei ole, onko epäilty tekijä poliisin tiedossa ja mitkä rikosnimikkeet poliisi on asiasta kirjannut. Pohjanmaan poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta. Oletettavasti rikosnimike on vähintään lievä vahingonteko, mutta se voi olla myös vahingonteko, koska kyseessä on vaalihäirintä. Lisäksi riippuen videon kuvaajasta, voi rikosnimikkeenä olla myös pahoinpitelyn yritys, sillä ilkivallantekijä yritti suihkuttaa kuvaajan päälle spraymaalia. Tiedossa ei ole, tekikö kuvaaja tapauksesta rikosilmoituksen.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Ota Facebook-tilimme haltuun tästä ja Twittertili tästä niin pysyt kärryillä, mitä Suomessa tapahtuu. Keski-Pohjanmaan alueryhmäämme (Facebook) voit liittyä tästä.
Lue myös:
- Poliisi pyytää edelleen havaintoja törkeään ryöstöön liittyen Turussa
- Mikkelissä varastettiin kaksi moottoripyörää, toinen löytyi – poliisi pyytää havaintoja
- Noin 20-vuotiasta nuorta epäillään yli 400:sta törkeästä maksuvälinepetoksesta
- Karvian kuolemaan johtanut onnettomuus: kuljettajasta ei 100%:sta varmuutta – pidätettynä yksi henkilö
- Metsäkauriin vasa pelastettiin Aurajoesta – pääsi hyvävointisena metsään takaisin omiensa joukkoon
- Mediat: kerrostalohuoneiston keittiö tuhoutui tulipalossa Turun Ilpoisissa – yksi henkilö sairaalaan tarkastettavaksi
- Omakotitalossa paloi Järvenpään Saunakalliossa – asukkaat onnistuivat pelastautumaan ulos rakennuksesta
- Rivitalon päädyssä syttyi tulipalo Nurmijärvellä – palo ei onneksi levinnyt huoneiston sisätiloihin
- Kuusamon keskustassa pahoinpideltiin henkilö kaasusumutinta ja teräasetta käyttäen
- Koulujen päättäjäisviikonloppu sujui juhlijoilla kohtuullisen mallikkaasti Lapissa