Viikonlopun tehostetussa rattijuopumusvalvonnassa jäi kiinni lähes sata rattijuoppoa

Julkaistu


TEHOVALVONTA

Tänä vuonna yhden rattijuopon kiinnisaamiseksi tehtiin keskimäärin 244 puhalluskoetta, kun edellisenä vuonna 2022 puhalluskokeita tarvittiin ”vain” 187, eli parannusta oli aika isostikin.

Poliisi suoritti viikonlopun 24.–26. marraskuuta aikana tehostettua rattijuopumusvalvontaa valtakunnallisesti. Poliisihallitus tiedottaa, että rattijuopumuksesta epäiltyjä henkilöitä jäi kiinni lähes sata. Poliisi teki yhteensä viikonlopun aikana 24 191 puhalluskoetta ja 101 huumepikatestiä.

Poliisi sai viikonlopun pikkujoululiikenteestä kiinni 99 kuljettajaa, joista alkoholin käytöstä epäiltyjä oli 73 ja muun huumaavan aineen käytöstä epäiltyjä 26 henkilöä. Näiden lisäksi positiivisen, mutta alle rangaistavuuden rajan (0,5 promillea) jääneen tuloksen puhalsi 143 moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajaa. Väliaikaiseen ajokieltoon poliisi määräsi 39 ajo-oikeuden haltijaa.

Jokainen rattijuopumus on liikaa.

Jokainen päihtynyt kuljettaja liikenteessä on liikaa. Edelliseen vuoteen verrattuna valvontatuloksissa on kuitenkin nähtävissä positiivista kehitystä. 

– Tänä vuonna yhden rattijuopon kiinnisaamiseksi tehtiin keskimäärin 244 puhalluskoetta, kun edellisenä vuonna 2022 puhalluskokeita tarvittiin ”vain” 187, toteaa poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta. 

Negatiivista Katajiston mukaan on se, että nytkin löytyi aivan liian monta kuljettajaa, jotka eivät osanneet pysyä poissa ratista päihteitä nautittuaan.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisihallitus lätkäisi kahdelle somevaikuttajalle nettikasinoiden markkinointikiellon uhkasakon kera

NETTIKASINOMARKKINOINTI Uhkasakkojen tehtävänä on tehostaa kieltojen noudattamista. Uhkasakot ovat suuruudeltaan 30 000 ja 33 000...

Poliisi määräsi yli 2100 seuraamusta turvavyö- ja matkapuhelinpuutteista viiden vuorokauden tehovalvonnassa

TEHOVALVONTA Kaikkiaan seuraamusten määrä nousi viime vuoden noin 1600:sta tämän vuoden noin 2100:een. Poliisitarkastaja Tuomo...

Poliisi muistuttaa: sakoista ja liikennevirhemaksuista ei ilmoiteta tekstiviestillä

HUIJAUKSET Jos et ole varma, onko sinulla avoimia liikennevirhemaksuasioita vai ei, voit tarkistaa asian kirjautumalla poliisin...


Tuoreimmat uutiset

Hämeenlinnassa sattui henkilövahinko raideliikenteessä

HÄMEENLINNA Hämeenlinnassa on sattunut vakava onnettomuus raideliikenteessä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä raideliikenneonnettomuudesta kello 00.12. VR:n...

Luhtitaloasunto palaa Oulussa – palo oli vaarassa levitä ullakon kautta muihin asuntoihin

OULU Iituntiellä Oulussa sammutetaan torstai-iltana 23. toukokuuta illalla syttynyttä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Hämeenlinnassa sattui henkilövahinko raideliikenteessä

HÄMEENLINNA Hämeenlinnassa on sattunut vakava onnettomuus raideliikenteessä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä raideliikenneonnettomuudesta kello 00.12. VR:n...

Luhtitaloasunto palaa Oulussa – palo oli vaarassa levitä ullakon kautta muihin asuntoihin

OULU Iituntiellä Oulussa sammutetaan torstai-iltana 23. toukokuuta illalla syttynyttä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...