Hämeenlinna: Nelikymppinen mies riehui baarissa siihen malliin, että sai kaasusumuttimesta silmille ja käsiraudat käsiin – lisäksi 74-vuotias vanhus ajoi kovaa vauhtia kaiteeseen kyydissään yksi matkustaja

Julkaistu




HÄMEENLINNA

Partio sai tehtävän perjantai-iltana Tuuloksentien ja Viipurintien risteykseen, jossa henkilöauto oli törmännyt kaiteeseen. Tapahtumapaikkatutkinnassa partio sai selville, että 74-vuotias mies oli ajanut Viipurintieltä kovalla nopeudella Tuuloksentien yli törmäten kaiteeseen. Kuljettaja ja kyydissä ollut matkustaja vietiin sairaalaan tarkastettavaksi. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Hämeenlinna: Nelikymppinen mies riehui baarissa siihen malliin, että sai kaasusumuttimesta silmille ja käsiraudat käsiin - lisäksi 74-vuotias vanhus ajoi kovaa vauhtia kaiteeseen kyydissään yksi matkustaja

Hätäkeskus ilmoitti lauantaina kello 3.40 riehaantuneesta asiakkaasta baarissa Hallituskadulla. Ilmoituksen mukaan miesasiakas oli käynyt toisen asiakkaan kimppuun ja tämän jälkeen hän oli vastustanut järjestyksenvalvojia, jotka olivat joutuneet käyttämään kaasusumutinta ja raudoittamaan miehen.

Poliisipartiolle selvisi, että nelikymppinen mies oli läpsäissyt naisasiakasta ja kaatanut hänet lattialle. Kaatamisen yhteydessä nainen oli loukannut itseään. Tilanteeseen tulleet järjestyksenvalvojat olivat poistamassa riehujaa ravintolasta, jolloin hän alkoi painia järjestyksenvalvojien kanssa yrittäen estää ravintolasta poistamisen.

Mies kuljettiin poliisiasemalle ja häntä siirrettäessä putkatiloihin alkoi hän harata vastaan yrittäen estää putkaan laittamisen.

Tapausta tutkitaan lievänä pahoinpitelynä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena ja haitantekona virkamiehelle.

Lähde ja teksti: Poliisi

Hämeenlinna: Nelikymppinen mies riehui baarissa siihen malliin, että sai kaasusumuttimesta silmille ja käsiraudat käsiin - lisäksi 74-vuotias vanhus ajoi kovaa vauhtia kaiteeseen kyydissään yksi matkustaja

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Huomattava ylinopeus paljasti ajo-oikeudettoman rattijuopon Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partiota ajoi tiistaina illalla kello 21.20 aikaan vastaan Katistentiellä Hämeenlinnassa henkilöautoilija reilua...

Poliisin partiot tapasivat Hämeenlinnassa kaksi huumepäistä kuljettajaa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partiot tapasivat Hämeenlinnan liikenteestä kaksi kuljettajaa, joiden epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena...

IC-junan veturissa havaittiin savua Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Pelastuslaitos hälytettiin Hämeentielle Hämeenlinnan rautatieasemalle tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta liikennevälinepalosta kello 13.27. Kanta-Hämeen...

Tuoreimmat artikkelit

Kouvolassa sattui raju ulosajo – henkilöauto ajautui päin puuta

KOUVOLA Anttilantiellä Kouvolassa sattui keskiviikkona iltapäivällä raju ulosajo. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 16.12. Kymenlaakson pelastuslaitoksen...

Iso vesivuoto työllisti pelastuslaitosta Turussa

TURKU Turussa sattui iso vesivahinko keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta vahingontorjuntatehtävästä kello 14.54. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen...

Kulotus lähti lapsesta Hausjärvellä

HAUSJÄRVI Hikiäntiellä Hausjärvellä paloi maastoa keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 14.18. Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta...

Vikaantunut sähkömuuntaja sytytti maastopalon Kurikassa

KURIKKA Teuvantiellä Kurikassa syttyi maastopalo keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 14.23. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta...