Orimattilassa kaksi törkeää rattijuopumusta perjantai-illan ja lauantaiyön välisenä aikana

Julkaistu




ORIMATTILA

25-vuotias mies ajoi henkilöautolla poliisin pitämään puhallusratsiaan perjantai-iltana Pakaantiellä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Kuljettaja vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,65 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.


Viisikymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen pakettiautolla lauantaiyönä yhden aikaan Niinikoskentiellä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,27 mg/l lukeman. Mies käytettiin verikokeissa veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähde ja teksti: Poliisi


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Päijät-Hämeessä jäi kiinni kolme rattijuoppoa torstai-iltapäivän ja -illan välisenä aikana

PÄIJÄT-HÄME Hämeen poliisia työllisti Päijät-Hämeen teillä useat päihtyneet kuljettajat, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Orimattilassa yritettiin repiä Teboilin maksuautomaatti irti

ORIMATTILA Orimattilassa Teboilin kylmäasema joutui rikoksen kohteeksi. Asiasta kertoo Viranomaisuutisille Teboilin markkinointi- ja viestintäjohtaja Toni...

Lukuisat rattijuopot sekä kortittomat tapa-autoilijat pitivät poliisin kiireisenä Päijät-Hämeessä viikonloppuna

PÄIJÄT-HÄME Hämeen poliisin partioilla riitti työnsarkaa viikonlopun 12.–14. huhtikuuta aikana varsinkin Päijät-Hämeen liikenteessä. Poliisi sai...

Tuoreimmat artikkelit

Iisalmen ampumavälikohtauksessa ampunut henkilö on saatu kiinni

IISALMI Iisalmessa Pohjolankatu 13:saa tapahtui viime sunnuntaina ampumavälikohtaus. Poliisi sai Hätäkeskukselta tehtävänannon tapahtuneesta sunnuntaina iltakuuden...

Poliisilla oli eilen poliisioperaatio Keravalla – kyse vakavasta väkivallanteosta

KERAVA Keravan Lapilassa oli eilen tiistaina iltapäivällä poliisioperaatio. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin vastaanottaneen tehtävän Hätäkeskukselta...

Helsingin Meilahdesta kadonnut 59-vuotias mies on löytynyt

HELSINKI Helsingin poliisi on etsinyt kadonnutta henkilöä. Helsingin poliisilaitokselta kerrottiin keskiviikkona puolenpäivän jälkeen, että Helsingin...

Taisi ruoat sittenkin jäähtyä – wolttikuski ajoi skuutilla punaisia päin Helsingissä

HELSINKI Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein on palannut lomaltaan ja se tietää tottakai,...