KEMPELE
Pohjois-Pohjanmaalla Kempeleessä sattui kahden henkilöauton välinen nokkakolari keskiviikkona aamupäivällä. Kolarin seurauksena kolme ihmistä loukkaantui ja epäillyn autossa matkustanut keski-ikäinen nainen menehtyi tapahtumapaikalla.
Onnettomuus tapahtui poliisin mukaan noin puoli kilometriä Sarkkirannan risteyksestä länteen Kempeleentiellä.
Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että tapahtumien kulku on tarkentunut poliisin tutkittua tapahtumapaikkaa.
Tällä hetkellä poliisi epäilee toisen kolarissa olleen auton kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. Poliisi selvittää myös alkoholin ja huumaavien aineiden osuutta kolariin.
Se jatkaa tutkintaa kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla.
Hätäilmoitus liikenneonnettomuudesta tehtiin kello 10.02.