Miehen epäillään lyöneen veitsellä lähiomaistaan ylävartaloon riidan päätteeksi Porissa

Julkaistu


PORI

Porissa sattui viime viikolla vakava väkivallanteko. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan Lounais-Suomen poliisin tutkivan Porissa torstaina 1. helmikuuta yksityisasunnossa tapahtunutta väkivallantekoa. Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä.

– Vuonna 1985 syntyneen porilaisen miehen epäillään lyöneen veitsellä lähiomaistaan ylävartaloon riidan päätteeksi. Uhrilla ei ole hengenvaaraa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juho Rinne Lounais-Suomen poliisista.

Rinteen mukaan alkoholilla epäillään olleen osuutta asiaan. Epäilty tekoväline on poliisin hallussa.



Satakunnan käräjäoikeus vangitsi maanantaina poliisin vaatimuksesta miehen todennäköisin syin epäiltynä.

Poliisi jatkaa asian tutkintaa muun muassa tarkentavilla kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla.

Muita maakunnan uutisia:

Iäkäs mies vietti tunnin pyörätuolin kanssa lätäkössä – kukaan ei auttanut.

Satakunnan pelastuslaitos kertoo Facebookissa surullisesta tapauksesta torstaina. Satakunnan pelastuslaitos sai Hätäkeskukselta avunantotehtävän, jossa iäkkäämpi mieshenkilö oli jäänyt sähköpyörätuolillaan jumiin pyörätiellä olevaan vesilammikkoon.

– Keikka tuli ensin pelastusyksikölle, mutta he joutuivat lähtemään kiireellisemmälle tehtävälle, joten ensihoitajat kävivät auttamassa vettyneen pyörätuolin kuljettajineen pois lätäköstä. Samalla he kuulivat, että ennen Hätäkeskukseen soittoa henkilö oli tuloksetta kokonaisen tunnin ajan yrittänyt viittoa ohi ajaneita autoja pysähtymään, Satakunnan pelastuslaitokselta kerrotaan.



Yksikään ei ollut pysähtynyt. Lopulta paikalle oli osunut toinen kulkija, mutta hän ei yksin onnistunut auttamaan tuolia kuiville. Onneksi ensihoitajat asiassa onnistuivat ja saivat vielä järjestettyä henkilölle kyydin kotiin.

– Olemme tietysti lukuisia kertoja olleet tilanteissa, joissa ohikulkijat ovat toimineet hienosti ja auttaneet hädässä olevaa. Nämä kaikki tapaukset ansaitsevat kiitoksen. Tällä kertaa ei kiitoksille ja taputuksille ole erityisemmin aihetta. Päinvastoin, ensihoitajia ja koko työvuoroa jäi harmittamaan tilanne. Ei siksi, että me jouduimme puuttumaan asiaan, vaan siksi että tämä tapauksen henkilö joutui tunnin värjöttelemään lätäkössä autojen ajaessa ohi, julkaisussa kerrotaan fiiliksiä.

– Jos näet ihmisen viittoilevan tien laidassa tai lätäkössä, niin ei ole kohtuuton vaiva käydä kysymässä tarvitseeko hän apua. Varmasti toivomme itsekin saavamme apua, mikäli joudumme pinteeseen. No, tämä varmaan meni perille? Pidetään huolta toisistamme, Satakunnan pelastuslaitos päättää julkaisun.

Johanna Hautamäen henkirikoksesta epäillyt miehet on vapautettu.

Lounais-Suomen poliisi on vapauttanut Porissa vuonna 2010 kadonneen Johanna Hautamäen henkirikoksesta epäillyt miehet, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos.



Poliisi otti kiinni ja pidätti lähes 14 vuoden takaisesta henkirikoksesta epäillyt miehet tiistaina. Miehiä ei esitetty käräjäoikeudelle vangittaviksi, vaan heidät vapautettiin tänään perjantaina. 

Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa epäiltynä tappona.

– Vapautetut 1980-luvulla syntyneet, tapahtuma-aikaan Satakunnassa asuneet miehet ovat vapautumisestaan huolimatta edelleen rikoksesta epäillyn asemassa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juho Rinne Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Poliisi ei tässä vaiheessa esitutkintaa voi kertoa asian tarkempia yksityiskohtia henkirikostutkinnan aloittamiseen johtaneista syistä tai muistakaan esitutkinnassa selvinneistä seikoista.

Poliisi pyytää edelleen yhteydenottoja kaikilta niiltä henkilöiltä, joilla saattaa olla mahdollisia havaintoja Hautamäestä tai tietoja tutkittavasta tapauksesta.

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset havainnot tai tiedot Hautamäestä joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp-viestillä numeroon 050 411 7655.

Rauman viime kesäinen tapon yritys – ohessa paljastunut myös muita rikosepäilyjä.

Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka liittyy kesäkuussa Raumalla tapahtuneeseen epäiltyyn tapon yritykseen. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että esitutkinnan perusteella kolmea miestä epäillään tapon yrityksestä, joka tapahtui Raumalla sijaitsevassa yksityisasunnossa 11. kesäkuuta.

– Epäilty väkivallanteko tapahtui uhrin asunnossa, jonne miesten epäillään tunkeutuneen ikkuna rikkomalla. Tunkeutumisen vuoksi miehiä epäillään tapon yrityksen lisäksi myös törkeästä kotirauhan rikkomisesta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm Lounais-Suomen poliisilaitokselta. 

Esitutkinnan perusteella poliisi ei tarkemmin ota kantaa pahoinpitelyn tekotapaan.

Kaikki kolme epäiltyä ovat olleet vangittuna esitutkinnassa. Lisäksi esitutkinnassa on ollut kiinniotettuna kaksi muuta henkilöä, mutta heitä ei epäillä kesäkuisesta väkivallanteosta. 

Esitutkinnassa ilmi myös muita rikosepäilyjä.

Kesäkuisen väkivaltatapauksen esitutkinnan aikana on ilmennyt myös joukko muita rikosepäilyjä, joista poliisi on kirjannut erilliset rikosilmoitukset. Syyteharkintaan lähtee päärikoksen lisäksi viisi muuta esitutkintaa.

– Niin tutkittavana olleessa päärikoksessa kuin sen esitutkinnassa esille tulleissa muissa rikosepäilyissä on ollut osallisena tai osaisena samoja henkilöitä, Lindholm sanoo.

Ensimmäisessä tutkinnassa on kyse kahdesta vuonna 2022 tehdystä törkeästä pahoinpitelystä, joissa kahta raumalaista miestä epäillään toistensa pahoinpitelystä.

Nuuskan myyntiä – salakuljetus ja veropetos.

Toisena tutkittavana asiana on ollut törkeä huumausainerikos, jonka epäillään tapahtuneen 1.12.2022–11.6.2023. Teosta epäiltynä on raumalainen mies.

Kolmantena tutkittavana asiana on ollut aikavälillä 25.8.2019–5.1.2020 tapahtunut huumausainerikos, josta epäillään raumalaista miestä ja naista.

Neljäntenä asiana on 12.6 2023 tapahtunut huumausainerikos, josta epäillään raumalaista miestä.

Viidentenä tutkittavana asiana on ollut nuuskan myyntiin liittyvä salakuljetus ja veropetos 27.10.2021–11.6.2023. Teosta epäiltyinä ovat raumalainen mies ja nainen.

Karvian petossarja laajenee – yrittäjää epäillään nyt 12:sta petoksesta.

Karviassa tapahtunut epäilty petosrikoskokonaisuus laajenee. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisille on tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella samaa yrittäjää on syytä epäillä useammasta petoksesta.

Viranomaisuutiset uutisoi asiasta joulukuussa. Tuolloin kerromme, että Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan liittyen Karviassa tapahtuneeksi epäiltyyn petossarjaan. Kyseisen uutisen jälkeen poliisille on tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella samaa yrittäjää on syytä epäillä viidestä petosrikoksesta aiemmin uutisoitujen seitsemän lisäksi.

Rikosepäilyt ovat tulleet ilmi poliisille tehtyjen uusien rikosilmoitusten sekä poliisin omien tutkintatoimien johdosta. 

Myös näissä viidessä petosrikoksessa yrittäjän epäillään myyneen asiakkailleen tuotteita, mutta jättäneen ne lupauksista huolimatta toimittamatta. Epäillyn rikoshyödyn määrä nousee kymmeniin tuhansiin euroihin, kun aiemmin Lounais-Suomen poliisin mukaan se oli joitakin tuhansia euroja. 

Ilmitulleiden viiden petosrikoksen esitutkinta on Lounais-Suomen poliisilla toistaiseksi kesken. 


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


Viimeisimmät alueen artikkelit

Autoilija ja pyöräilijä törmäsivät Raumalla – poliisi pyytää autoilijaa ilmoittautumaan

RAUMA Lounais-Suomen poliisi tiedottaa tutkivansa Raumalla torstaina 18. huhtikuuta aamupäivällä tapahtunutta henkilöauton ja polkupyörän välistä...

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Huittisten asuntomurto: Anastettu omaisuus on pääosin saatu poliisin haltuun – tapausta tutkitaan törkeänä varkautena

HUITTINEN - SASTAMALA Viranomaisuutiset uutisoi perjantaina 12. huhtikuuta huomiota herättäneestä poliisitehtävästä Sastamalassa. Kyse oli aiemmin...


Tuoreimmat artikkelit

Liikkuuko Keravalla pyromaani? Kaksi autiotaloa syttyi palamaan muutaman tunnin sisällä

KERAVA Liikkuuko Keravalla pyromaani? Nimittäin Keravalla on sammutettu yhden illan aikana yhteensä kolme rakennuspaloa, joista...

Remontissa olleen koulun yläkerroksissa paloi Keravalla

KERAVA Keravan Kalevanraitilla paloi sunnuntain vastaisena yönä 21. huhtikuuta. Kesni-Uudenmaan pelastuslaitos hälytettiin keskisuurelle rakennuspalotehtävälle ennen...

Kaksikerroksinen puutalo tuhoutui tulipalossa Espoon Nissinmäessä

ESPOO Espoon Nissinmäessä paloi sunnuntain vastaisena yönä 21. huhtikuuta. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos hälytettiin keskisuurelle rakennuspalotehtävälle puolenyön...

Henkilöauto ajautui päin puuta Mikkelissä – kyydissä neljä henkilöä

MIKKELI Mikkelissä sattui raju onnettomuus lauantaina 20. huhtikuuta illalla. Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jari Iskanius...


Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä