Nuoriso törttöili Pirkkalassa: poliisia ja ensihoitoa työllisti kaksi kolaria – vakavilta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin

Julkaistu




PIRKKALA

Kumpikin kolari oli tapahtunut tiellä tehdyssä U-käännöksessä. Tampereen seudulla oli lauantaina useita isoja porukoita, joissa oli mukana mopoja, kevytmoottoripyöriä ja mopoautoja. Kyseessä oli nuorten kertoman mukaan sosiaalisessa mediassa kokoon kutsuttu mopomiitti.

Sisä-Suomen poliisia ja ensihoitoa on työllistänyt Pirkanmaalla, tarkemmin Pirkkalassa nuorten törttöily lauantai-iltana 13. toukokuuta. Sisä-Suomen poliisilaitos julkaisi tiedotteen, jossa se kertoo kahdesta liikenneonnettomuudesta.

Hätäkeskukseen tuli lauantai-iltana iltaseitsemän aikaan useita ilmoituksia Pirkkalaan kokoontuneista mopoilijoista, moottoripyöristä ja mopoautoista. Ilmoitusten mukaan kuljettajat keulivat ja ajelivat jalkakäytävillä sekä polttivat kumia aiheuttaen vaaratilanteita ja häiriötä liikenteessä.

Pian tämän jälkeen tuli Hätäkeskukseen ilmoitus, että Pirkkalan Lentoasemantiellä on tapahtunut mopon ja mopoauton välinen kolari. Poliisin tapahtumapaikalla saamien tietojen mukaan, kolari oli tapahtunut tilanteessa, jossa letkassa ajaneet ajoneuvot olivat tehneet U-käännostä Lentoasemantiellä. Käännöksessä oli tapahtunut mopoauton ja mopon välinen törmäys.  Kaikki kolarin osalliset ovat ala-ikäisiä. Yksi nuori loukkaantui kolarissa.

Alle tuntia myöhemmin hätäkeskukseen tuli ilmoitus toisesta kolarista Pirkkalan Vaittintieltä. Ilmoituksen mukaan kaksi kevytmoottoripyörää oli törmännyt toisiinsa. Poliisin tapahtumapaikalla saamien ensitietojen mukaan myös tässä tapauksessa kolari oli tapahtunut tiellä tehdyssä U-käännöksessä, mutta niin että toinen osallisista oli ollut pysähtyneenä törmäyksen tapahtuessa. Törmäyksen seurauksena syntyi yhdelle henkilölle lieviä vammoja.

Poliisi tutkii kumpaakin kolaria epäiltynä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 

Tampereen seudulla useita isoja porukoita.

Lauantai-iltana oli Tampereen seudulla ja lähikunnissa liikenteessä useita isoja yhdessä ajelevia porukoita, joissa oli mukana mopoja, kevytmoottoripyöriä ja mopoautoja. Kyseessä oli nuorten kertoman mukaan sosiaalisessa mediassa kokoon kutsuttu mopomiitti.

Näissä kolareissa vakavammilta vammoilta vältyttiin, mutta mikäli liikennekäytös jatkuu samanlaisena, on vaarana, että vielä pahempaa sattuu.

Poliisi jatkaa molempien kolarien syiden ja olosuhteiden selvittämistä. Toistaiseksi poliisi ei tiedota niistä enempää. 

Lue myös:


    SOMET

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

    Viimeisimmät alueen artikkelit

    Alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäiltyjen ryöstöjen ja kiristysten määrä kolminkertaistui Hämeessä

    HÄMEEN MAAKUNNAT. Hämeessä rikosten määrä on pysynyt edellisen vuoden tasolla, mutta rikoslajeissa on vaihtelua,...

    Päihtynyt alaikäinen kaksikko ajeli moottorikelkalla Ivalossa

    INARI. Kahden alaikäisen nuoren epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Inarin suurimmassa taajamassa Ivalossa. Poliisi ei kerro...

    14-vuotias yritti paeta poliisia kevytmoottoripyörällä Savonlinnassa

    SAVONLINNA. Savonlinnassa tapahtui perjantaina 23. helmikuuta törkeä liikennerikos, josta epäillään alaikäistä nuorta. Itä-Suomen poliisi...

    Tuoreimmat artikkelit

    Iisalmen ampumavälikohtauksessa ampunut henkilö on saatu kiinni

    IISALMI Iisalmessa Pohjolankatu 13:saa tapahtui viime sunnuntaina ampumavälikohtaus. Poliisi sai Hätäkeskukselta tehtävänannon tapahtuneesta sunnuntaina iltakuuden...

    Poliisilla oli eilen poliisioperaatio Keravalla – kyse vakavasta väkivallanteosta

    KERAVA Keravan Lapilassa oli eilen tiistaina iltapäivällä poliisioperaatio. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin vastaanottaneen tehtävän Hätäkeskukselta...

    Helsingin Meilahdesta kadonnut 59-vuotias mies on löytynyt

    HELSINKI Helsingin poliisi on etsinyt kadonnutta henkilöä. Helsingin poliisilaitokselta kerrottiin keskiviikkona puolenpäivän jälkeen, että Helsingin...

    Taisi ruoat sittenkin jäähtyä – wolttikuski ajoi skuutilla punaisia päin Helsingissä

    HELSINKI Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein on palannut lomaltaan ja se tietää tottakai,...