tiistai, 7, helmikuu, 2023
spot_img

Poliisi: Loimaan kuolonkolari näyttäytyy vaarallisena ja riskialttiina kaahailuna talvisessa illassa – ulosajossa menehtyivät vuonna 1999 syntyneet mies ja nainen


VARSINAIS-SUOMI

Onnettomuudessa menehtyi Loimaalla asunut pariskunta, molemmat olivat syntyneet vuonna 1999.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen sammutushenkilöstöä hälytettiin liikennevälinepalon sammutustehtävälle Hannunkadun ja Varastokujan risteykseen Loimaalle myöhään lauantaina 26. marraskuuta. Hälytys tapahtuneesta tehtiin hieman ennen yhtätoista.

Paikalla sammutushenkilöstölle selvisi, että kyseessä oli liikenneonnettomuus, jossa tieltä suistunut henkilöauto oli syttynyt palamaan. Paikalle hälytettiin myös ensihoitohenkilöstöä sekä Lounais-Suomen poliisi.

Lounais-Suomen poliisilaitos julkaisi tapahtuneesta twiitin twittertilillään, jossa se kertoi, että onnettomuudessa menehtyi kaksi henkilöä. Poliisi kertoi myöhemmin tiedotteella, että menehtyneet henkilöt olivat nuoria aikuisia ja että henkilöauto oli törmännyt varastorakennuksen seinään. Poliisi kertoo jatkotiedotteessaan, että kyseessä oli vuonna 1999 syntyneet loimaalaiset mies ja nainen, jotka olivat pariskunta.



ALE: Tempurin poistomyynti on alkanut!!! Klikkaa tästä ostoksille.

Paikalle osunut sivullinen yritti auttaa ja sammuttaa tulipaloa omalla käsisammuttimellaan. Auto oli kuitenkin pahasti vaurioitunut, eikä tuli ollut hallittavissa.

– Paikalle tullut pelastuslaitos sammutti tulipalon, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä onnettomuuden uhrien osalta. Paikalle saapui myös runsaasti nuorisoa ja paikalle järjestettiin kriisiapua, kertoo rikoskomisario Tommi Kosunen.

Poliisi suoritti tapahtumapaikalla paikkatutkintaa ja teknistä tutkintaa yön aikana. Asiasta on myös ilmoitettu onnettomuustutkintakeskukselle. Poliisi epäilee, että törmäystä on edeltänyt suuri tilannenopeus.

Poliisi tutkinut onnettomuutta.

Lounais-Suomen poliisilaitos julkaisi tapahtuneesta jatkotiedotteen maanantaina 28. marraskuuta. Tutkinnassa tähän mennessä selvinneen perusteella vanhempi BMW -merkkinen henkilöauto on tullut Oppipojankadun suunnasta. Kuljettaja on menettänyt ajoneuvon hallinnan suoralla katuosuudella ja ajoneuvo on törmännyt suurella nopeudella heittelehtien teollisuuskiinteistön seinään. 


Tapahtumapaikalla on 40 km/h nopeusrajoitus, mutta kuljettajana toimineen miehen epäillään ajaneen tilanteessa huomattavaa ylinopeutta. Kapeahko ajorata oli talvisen sään mukaisesti luminen ja liukas, sääolosuhteet eivät kuitenkaan olleet vuodenaikaan nähden poikkeukselliset.

Poliisi on puhuttanut ja kuulustellut tutkinnassa useita henkilöitä todistajina. Tutkinta jatkuu valvontakameroiden sekä muun materiaalin kartoittamisella ja hankkimisella sekä muulla tutkinnalla. Tutkinnassa selvinneiden seikkojen perusteella tapahtuma näyttäytyy vaarallisena ja riskialttiina kaahailuna talvisessa illassa. Tässä tapauksessa riskit toteutuivat peruuttamattomalla tavalla.



Poliisi tutkii tapahtumia epäiltyinä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena sekä kuolemansyyn selvittämisenä. Tutkinnassa ei ole saatu viitteitä päihteiden liittymisestä tapahtumiin.



Toimitus suosittelee

Nämä kiinnostavat ihmisiä

Varsinais-Suomen takaa-ajotilanne: poliisi pyytää asianomistajia ilmoittautumaan sekä kansalaisilta videoita esitutkinnan tueksi

VARSINAIS-SUOMI Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa poliisin jatkavan perjantaina Varsinais-Suomessa tapahtuneen kaahaustapauksen selvittämistä. Poliisi pyytää asianomistajia ilmoittautumaan sekä yleisöltä videomateriaalia esitutkinnan tueksi. Poliisi...


Somet haltuun

81,400FanitTykkää
1,408SeuraajatSeuraa
601SeuraajatSeuraa

Poliisi- ja partiokoira Ketku ohjaajansa kanssa Hyvinkään poliisiasemalta paikansivat kadonneen henkilön viime yönä

UUSIMAA Poliisikoira oli jälleen korvaamaton apu poliisin työssä. Itä-Uudenmaan poliisilla on ollut maanantain vastaisena yönä 6. helmikuuta kadonneen henkilön etsintätehtävä. Tehtävästä...


Rattijuopot ja pahoinpitelijät työllistivät Pohjanmaan poliisia – vakavin tapaus sattui Kauhajoella, jonka uhri on kriittisessä tilassa

POHJANMAAN POLIISILAITOKSEN ALUE Viikonloppuna Pohjanmaan poliisia työllistivät erityisesti rattijuopumukset ja pahoinpitelyt, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Poliisi hoiti viikonlopun aikana yhteensä 578...



Käytämme kuvina joko viranomaisten julkaisemia kuvia tai itse otettuja.