KANTA-HÄME
Poliisia on työllistänyt Kanta-Hämeessä keskiiviikkoaamun 13. heinäkuuta ja torstaiaamun 14. heinäkuuta välisenä aikana mm. useat rattijuopot sekä liikenneonnettomuus, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta.
Kuljettaja menetti autonsa hallinnan ohitustilanteessa Janakkalassa.
Kolmekymppinen nainen menetti kuljettamansa henkilöauton hallinnan ohittaessaan kuorma-autoa keskiviikkoaamuna Valtatiellä 3 Linnatuulen kohdilla.
Nainen oli ajamassa etelän suuntaa, kun hän oli ohitustilanteessa tehnyt ohjausliikkeen ja menettänyt autonsa hallinnan suistuen ajokaistojen väliselle viheralueelle törmäten valopylvääseen. Todistajien mukaan auto oli joutunut vesiliirtoon.
Ensihoito kuljetti vesiliirtoon joutuneen auton kuljettajan sairaalaan tarkastuksiin.
Auto vaurioitui törmäyksessä pahoin. Kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Rattijuoppo ajoi poliisin ratsiaan Hämeenlinnassa.
Poliisipartio kirjoitti keski-ikäiselle miehelle sakkovaatimuksen rattijuopumuksesta keskiviikkona iltapäivällä. Hän ajoi poliisin pitämään puhallusratsiaan.
Tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 0,28 mg/l, joka on promilleissa 0,64 promillea.
Ajo-oikeudettoman huumerattijuopon autossa väärät rekisterikilvet Lopella.
Nelikymppisen miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa ilman ajo-oikeutta ja huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena keskiviikkona puolenpäivän aikoihin Jokiniemessä Lopella.
Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, eikä hän suostunut huumepikatestiin. Poliisi vei miehen verikokeisiin asian selvittämiseksi.
Autoon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet, jotka poliisipartio poisti autosta.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.
Ajo-oikeudeton ylinopeutta ajanut kuljettaja kieltäytyi huumausaineen pikatestistä Riihimäellä – auto oli lisäksi katsastamaton ja liikennekäytöstä poistettu.
Poliisipartiota ajoi vastaan henkilöauto torstain vastaisena yönä kello kahden jälkeen Uusi Herajoentiellä. Auto oli rekistereiden mukaan liikennekäytöstä poistettu, eikä sitä oltu katsastettu määräajassa. Lisäksi poliisi mittasi auton nopeudeksi 72 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 40 km/h.
Autoa kuljettanut parikymppinen ajokiellossa oleva mies puhalsi seulonta-alkometriin lukeman, joka oli alle rattijuopumusrajan. Hän ei suostunut huumepikatestiin, joten hänet käytettiin verikokeissa.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.
Lähteenä: Hämeen poliisilaitos