Viranomaiset tarkastivat tuhat kohdetta ihmiskaupan vastaisella valvontaviikolla

Julkaistu




TEHOVALVONTA

Suomen viranomaiset ovat kesäkuussa osallistuneet kansainväliseen ihmiskaupan ja työperäisen hyväksikäytön torjuntaan liittyvään valvontaviikkoon. Suomessa valvontaa kohdennettiin siivousalan yrityksiin ja tarkastettuja kohteita oli kaikkiaan yli tuhat.

Valvonta järjestettiin 15.–21. kesäkuuta, ja sen aikana yhdeksän poliisilaitoksen alueella oli operatiivista toimintaa. Valvontaa Suomessa tekivät yhteistyössä poliisi, Rajavartiolaitos sekä Aluehallintovirasto. Toimintaa koordinoitiin Keskusrikospoliisista, joka tarvittaessa tuki operatiivisen toiminnan suunnittelussa ja yhteensovittamisessa sekä kokosi valvontaviikon tuloksia yhteen.

Tarkastettuja kohteita Suomessa oli kaikkiaan 1087, joista ihmisiä oli 470 ja paikkoja 128. Lisäksi tarkastettiin vajaat 350 henkilön asiakirjaa. Tarkastetut paikat olivat esimerkiksi kauppoja, hotelleja, ostoskeskuksia, varastoja, autopesuloita, kouluja, päiväkoteja, ravintoloita ja asuntoja.

Valvonnan tuloksena kahdeksaa henkilöä epäillään ihmiskaupasta ja asianomistajia tunnistettiin kuusi. Lisäksi poliisi teki rikosilmoituksen epäillystä törkeästä veropetoksesta ja kahdesta epäillystä työsyrjinnästä. Lisäksi kirjattiin yksi epäilty laittoman maahantulon järjestäminen ja yksi huumausainerikos.

– Jokainen tapaus on toki liikaa, mutta kokonaisuutta tarkastellen tilanne siivousalalla näyttää valvontaviikon perusteella olevan hyvä. Valvonnassa oli paljon kohteita, joissa ei ollut mitään huomautettavaa, vaan päinvastoin tilanne oli erinomainen. Työperäinen ihmiskauppa on luonteeltaan kuitenkin piilorikollisuutta, ja siksi valvontaa on tehtävä jatkossakin paitsi teemaviikkoina, myös viranomaisten arkityössä, sanoo rikoskomisario Petri Partanen Keskusrikospoliisista.

Valvontaviikon aikana tavattiin useita tilapäistä suojelua saaneita ukrainalaisia siivoustöissä ja heidän osaltaan kaikki oli pääasiassa hyvin järjestetty. Kevään aikana Ukrainasta saapuneiden joukossa oli kuitenkin kaksi henkilöä, joiden epäillään joutuneen työsyrjinnän kohteeksi. Tässä tapauksessa poliisi epäilee ongelmia palkanmaksussa.

– Viranomaiset kiinnittivät tässä valvonnassa huomiota sotaa paenneiden ukrainalaisten tilanteeseen, sillä arvioiden mukaan he ovat asemansa takia alttiita hyväksikäytölle. Tilannetta seurataan myös tulevissa valvonnoissa, Partanen sanoo.

Euroopassa tunnistettiin liki 500 hyväksikäytön uhria.

Suomen valvontaviikko on osa Euroopan-laajuista valvontatyötä, joka toteutettiin osallistujamaissa samanaikaisesti. Valvontaa koordinoi Europol ja johti Alankomaat. Kaikkiaan operaatioon osallistui yli 30 maata, joista valtaosa Euroopan unionin alueelta.

Osallistujamaissa tunnistettiin valvontaviikon aikana kaikkiaan 487 epäiltyä hyväksikäytön uhria ja 59 henkilöä pidätettiin erilaisista rikoksista epäiltynä. Lisäksi tunnistettiin 500 työnantajaa, joiden yrityksissä havaittiin työlainsäädäntöön liittyviä rikkeitä. Näiden rikkeiden kohteena oli noin tuhat henkilöä. Kaikkiaan valvontaviikkoon osallistui 18 500 virkahenkilöä eri maissa ja viikon aikana valvontaa tehtiin muun muassa kaivoksissa, kotisairaanhoidossa, siivousalalla ja ravintoloissa.

Ihmiskaupan torjunta on yksi Europolin monialaisen rikosuhkien torjuntafoorumin (EMPACT) painopistealueita. Ihmiskaupan torjuntaan keskittyvillä valvontaviikoilla keskitytään tunnistamaan ja paljastamaan rikollista toimintaa sekä rikosten uhreja, ja lisätään yleiseurooppalaista yhteistoimintaa rikollisen toiminnan sekä rikosten ehkäisemiseksi ja paljastamiseksi. Valvonnan tarkoituksena on lisäksi parantaa ilmiöön liittyvää ymmärrystä ja tuottaa siihen liittyvää ajantasaista tietoa, joka palvelee ihmiskauppa- ja lähirikollisuuden tilannekuvatoimintaa.

– Keskeisenä osana toimintaa on myös se, että pääsemme viranomaisina tapaamaan työntekijöitä ja keskustelemaan heidän oikeuksistaan Suomen työmarkkinoilla. Uskomme, että oikea tieto leviää tätä kautta tehokkaasti myös muille. Esimerkiksi hiljattain Ukrainasta paenneiden kohdalla tämä on aivan olennaista, Partanen sanoo.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

KRP tutkii törkeää petossarjaa Kelan asumistuen väärinkäyttöön liittyen

KESKUSRIKOSPOLIISI kertoo tutkivansa törkeää petossarjaa Kelan asumistuen väärinkäyttöön liittyen. KRP on tutkinut tapausta jo...

Kaasuputkivaurion tutkinnat etenevät Keskusrikospoliisissa

BALTICCONNECTOR-TUTKINTA Vaikka tutkinta on edennyt hyvin ja sitä jatketaan aktiivisesti, on kuitenkin varauduttava pitkäkestoiseen tutkintaan...

KRP on käynnistänyt esitutkinnan mahdollisesta tahallisesta kaasuputken vaurioittamisesta Suomenlahdella

SUOMENLAHTI Keskusrikospoliisi tiedottaa käynnistäneensä tiistaina 10. lokakuuta esitutkinnan mahdollisesta tahallisesta kaasuputken vaurioittamisesta. Rikosnimikkeenä esitutkinnan tässä...

Tuoreimmat artikkelit

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...

Rattijuoppo pakeni poliisia anastetulla autolla Itä-Vantaalla ja Pohjois-Helsingissä

HELSINKI - VANTAA Poliisilla oli helatorstaina iltapäivällä puoli kahden aikoihin usean poliisipartion vaatinut tehtävä Itä-Vantaalla...

Poliisi tapasi vahvasti päihtyneen kuljettajan Varkauden liikenteestä

VARKAUS Itä-Suomen poliisin partio tapasi helatorstain vastaisena yönä Varkaudessa kuljettajan, jonka epäillään olleen vahvassa humalatilassa...