HARJAVALTA – HUITTINEN
Lounais-Suomen poliisin partiot tapasivat Harjavalta–Huittinen -akselilla useamman päihtyneen kuljettajan viikonlopun 27.–29. syyskuuta aikana. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin pysäyttämistä kuljettajista kolmen olleen päihtyneenä.
Mies ajeli kaivinkoneella kännissä Harjavallassa.
Poliisin partio sai lauantaiaamuna ilmoituksen, että Harjavallassa Boliden Harjavalta Oy:n alueella mieshenkilö kuljettaisi kaivinkonetta mahdollisesti alkoholin vaikutuksen alaisena.
Poliisipartio tapasi noin kolmekymppisen miehen ja puhallutti tämän. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,63 mg/l tuloksen, joka vastaa 1,43 promillea.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Nuorukainen autoili humalassa Huittisissa.
Sunnuntaina aamuyöllä poliisin partio sai Hätäkeskuksen välittämänä ilmoituksen, jossa kerrottiin epäillystä rattijuopumuksesta Huittisisten ABC-huoltamolla. Ilmoituksen mukaan huoltamon pihassa olisi henkilöautolla liikkeellä mahdollisesti humalassa oleva henkilö.
Poliisipartio tavoitti kyseisen ajoneuvon huoltamon pihalta ja sen noin kaksikymppisen mieskuljettajan. Partio suoritti nuorelle miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen, johon hän puhalsi 0,60 mg/l. Tämä tulos vastaa 1,36 promillea.
Tätäkin kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja myös hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Autoilija antoi positiivisen tuloksen huumepikatestiin Huittisissa.
Sunnuntaina päivällä poliisin partio suoritti Huittisissa liikennevalvontaa, jonka yhteydessä se pysäytti henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljetti noin viisikymppinen mies, jolle partio suoritti seulonta-alkometripuhalluskokeen sekä huumausaineen pikatestin. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen kannabikselle.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Poliisi ei kerro, määrättiinkö mies heti väliaikaiseen ajokieltoon vai odottaako poliisi verikokeiden valmistumista.